09.05.2017 | Päivi Kontkanen

Kevättuuletus!!

Jes, mie tein sen. Kestin talven, lumen ja pakkasen. Olen luontainen selviytyjä! No, mistäs tässä nyt on kyse? Kyse on siitä, kun eräs asiakkaani, joka asuu täällä maaseuvulla vain kesäisin, julisti miulle, että olette te maalla asujat urheaa porukkaa! Kestätte talvea, lunta ja pakkasta ja mikä pahinta, sitä ainaista pimeyttä.

Asioita, joiden en ollut itse ajatellut mitenkään hankaloittaneen elämääni, olivat toisen kantilta katsottuina asioita, joista hän ei olisi omasta mielestään selviytynyt. Hän kertoi, että heillä lumityöt tekee joku toinen, lämpöä saa lisää kun säätää termostaattia ja valoa riittää läpi yön.

Ei käy väittäminen, että olisi joka päivä ”selviytyjä-olotila”. Ei ainakaan silloin, kun katolta hiljalleen nitkuttaa lunta alas maahan ja käyn sittä sen yhen päivän aikana neljännenkymmenennen kerran siitä pihapolulta sitä lapioimassa. Tahi rämpsähän rähmälleni pihamaalla, pimeydessä laatikkoon, jonka olen siihen päivänvalossa jättänyt.

Entäs silloin, kun olen ajanut autolla liian lähelle tien reunaa ja pudota jumpsahtanna ojan pohjalle ja odottelen jotakuta ohikulkulkijaa avuksi. Ja puhelimen kuuluvuus kun ei satu ulottumaan vaaramaisemassa sijaitsevaan notkoon, jossa juuri sillä hetkellä satun ojassa olemaan.

Kyllä näissä tilanteissa selviytyjän titteli tulee sen hulluuksi nimetyn tituleerauksen jälkeen ihan kirkkaana kakkosena.

Mutta onhan täällä asumisessa hyviäkin puolia. Asiakas saattaa tarttua lapioon ja nakkaa lumet pois polulta ennen sisälle tuloaan. Ihanaa.. Tai suat joululahjaksi otsalampun, jotta näet pimmeessä temmeltää ja ossoot väistellä laatikoita tahi muita ettees sattuvia asioita. Tosin miun isäntä, joka on sähkömies, suattaa asentaa semmosen valonheittimen, että sokastuu ihan siitä hyvästä. Siis jos hälle menen pimeyttä pihassamme valittelemmaan.

Ja mikä parasta täällä asumisessa, on se, että naapuri- ja lähimmäisapua on saatavilla. Ojasta vetäminen sujjuu täällä niin miehiltä kuin naisiltakkii. Ja kun palkkaa toimesta kysyt, tulee vain iloinen moi ja kädenheilautus päällä. Eipä mittää, avittelet sitten kun appuu tarvihen.

Selviydymme siis talvesta. Mutta emme yksin, vaan yhessä, toisiamme autellen ja lähimmäisestä huolehtien. Ja tähän aikaan vuodesta oottelemme kesämökkiläisiä ja muita maaseuvunrauhaan kaipailevia immeisiä. Sillä onhan tiällä jottain mitä ei isolta kirkolta löyvy.

Ihe ajattelen, jotta syrjässä asuminen on asennekysymys. Ja se, että joka paikkaan on pitkä matka, on se ”hinta”, jonka maksamme siitä, että suahaan assuu tiällä. Ja ehkäpä nauttia siitä lumesta ja välliin pimmeyvestäkkii.

Kaitpa se on niin, että jokkaisselle jotakii. Kuinkahan myö selevittässiin siellä kaupunkiolosuhteissa?

Mutta mitteepä sitä miettimmään, eikun tuulettammaan vuan.

Kevättuuletusta siullekkii!!

Päivi Kontkanen, Olonkorjuu

« Takaisin

Mitä mieltä olit?


Lähettäjä: 
  Sähköpostiosoite: 
Kuvavarmennus: 

(Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet kenttään.)