Tapahtumakalenteri

 
Tapahtumakalenteri

"Pois kauas linnut karkaavat"

01.11.2017 klo 13:00

Tulethan sinäkin Ellinkulmaan kuuntelemaan Hannu Lehtorannan kertoilua lintujen syysmuutosta ja vaihtamaan mielipiteitä lintuteemahankkeemme vaiheista ja kokemuksista.

Eläkeliiton Juuan yhdistyksellä on tänä vuonna ollut teemana linnut. Asiantuntijana hankkeessa on toiminut Pohjois-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen puheejohtaja Hannu Lehtoranta. Näin hanke eteni:

Tammikuussa Hannu kertoi Ellinkulmassa  lintujen talviruokinnasta ja ruokintalaitteista, helmikuussa myönnettiin hankkeelle toimintatukea Raha-automaattiyhdistykseltä, maaliskuussa rakensimme linnunpönttöjä koulun puutyöluokassa, huhtikuussa Hannu kertoi Ellinkulmassa pönttöjen ripustusohjeista sekä rekisteröinnistä miljoona linnunpönttöä -hankkeeseen ja luontokuvaaja Pentti Kallinen näytti komeita luontokuvia erityisesti linnuista, toukokuussa osallistuttiin Vuokon uuden lintutornin avajaisiin ja kesäkuussa tehtiin retki Valtimon Kalliojärven kosteikoille ja lintutornille.

Monipuolista toimintaa on hankkeen ympärillä tehty ja paljon mielenkiintoista tietoutta saatu. Nyt on siis aika pitää hankkeen päätös- ja keskustelutilaisuus.

Jaa tapahtuma sosiaalisessa mediassa:


« Takaisin